Terve, hyvin hoidettu emo imettää pentujaan ainakin neljä viikkoa ilman vaikeuksia. Joskus joudutaan kuitenkin turvautumaan pentujen keinoruokintaan. Näitä tilanteita voi tulla eteen syystä, että emo on kuollut synnytyksessä tai ei huonokuntoisuuden takia imetä pentujaan, emolta ei tule tarpeeksi maitoa tai B-veriryhmän emolle on syntynyt A-veriryhmän pennut. Näissä tapauksissa passiivisen immuniteetin (vastustuskyvyn) voi ja kannattaa keinoruokinnasta huolimatta siirrättää antamalla pennuille emon tai muun oman kissalan kissan seerumia 2-5 ml nahanalaisesti.

Keinoruokinta vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä, hyvää hygieniaa ja oikeanlaisia välineitä. Kissanmaidon vastikkeita on olemassa jokusia mm. KMR, Nurtural, Waltham, Royal Canin Babymilk ja niitä saa eläinlääkäriasemilta ja apteekeista sekä joistakin lemmikkitarvikeliikkeistä. Koirille tarkoitettuja emon maidon vastikkeita ei saa käyttää niiden erilaisen ravintosisällön takia. Myöskään ihmisvauvoille tarkoitetut äidinmaidon vastikkeet eivät sovellu kissanpennulle annettavaksi.

 

Mistä tietää tarvitseeko pentu keinoruokintaa?

Keinoruokintaa tarvitseva pentu on levoton, kitisee, tai on liian rauhallinen eikä sen paino nouse riittävästi eli 10-15g / vuorokausi. Isoissa pentueissa pienempikin painon nouusu voi tulla kyseeseen, kunhan viikoittainen painonnousu on noin 100g.

 

KEINORUOKINNAN VÄLINEET

• Kissalle tarkoitettua emonmaidon vastiketta
• Hyvä ja tarkka digitaalivaaka
• Syöttövälineet: esim. 2 ml ruisku ja sen päähän pieni tutti (tutteja on tosi vaikeaa löytää, itse olen saanut omani kokeneelta kasvattajalta)
• Tuttipullo maitoa varten (vastikepakkauksessa on 20 ml pullo ja tutit. Tämän tutin voi laittaa nisäksi ruiskun päähän)
• Syöttöletku, kooltaan 3-5 fr, voi ostaa eläinlääkäriasemilta (ellei pentu osaa ottaa ruiskusta)

 

Tuttipullo ja keinonisä

Tuttipullon ja keinonisän käyttö vaatii erityistä huolellisuutta, ettei pentu saa maitoa hengitysteihinsä. Kaikki pennut eivät omaa imurefleksiä ja silloin ruiskulla syöttäminen on hankalaa ja kannattaa turvautua letkuruokintaan. Ruiskulla syöttäminen onnistuu siten, että annetaan pieni määrä maitoa pennun suuhun ja annetaan sen nielaista rauhassa. Ruiskua ei kannata laittaa syvälle pennun nieluun, koska silloin on vaara maidon joutumisesta hengitysteihin. Ruiskusta ja tutista tulee silloin oikea määrä maitoa, kun ravistettaessa kämmenselälle tulee hyvän kokoinen tippa, mutta enempää ei tule kerralla. Jokainen syöttäjä käsittelee pentua omalla ominaisella tavallaan, tärkeää on se, että pentu on tukevasti käsissä eikä sitä saa liiaksi puristaa. Meillä parhaaksi koettu tapa on ollut kietoa pentu pieneen kangaspyyhkeeseen niin, että naama näkyy ja pentu on pystyasennossa.

 

Syöttöletkulla syöttäminen

Syöttöletkulla syöttämisen oppii yleensä helposti. Tarkoitukseen suunnitellulla letkulla syöttäminen on ehdottomasti turvallinen keinoruokintamenetelmä. Syöttämistä varten mitataan letkun pituus pennun suupielestä kylkikaaren taakse ulottuvaan alueeseen. Letkuun merkitään oikea kohta (pituus) vedenkestävällä tussilla. Pentua pidetään käden sisässä niin, että peukalolla ja etusormella hallitaan päätä noin leukanivelen kohdalta. Pentu voi olla esim. pöydällä tai käsissä, mikä tuntuu luontevimmalta tavalta. Letkua pujotetaan tasaisesti ja hiljaisesti sisään merkkiin asti, mitään vastustusta ei saa tuntua. Kun on päästy merkkiin asti, letku on mahalaukussa. Nyt voi antaa hitaasti vastiketta suoraan mahalaukkuun. Jos haluat olla erityisen varovainen, voit kokeilla pienen vesitilkan kanssa tuleeko yskänrefleksiä.

Jos letkua laitettaessa tuntuu minkäänlaista vastustusta on letku otettava pois ja aloitettava kokonaan uudelleen. Vastuksen tuntuminen saattaa aiheutua siitä, että letku on mennyt hengitysteihin. Pennuilla on tosin yleensä hyvä nielemisrefleksi, joten letku ei ihan helposti mene hengitysteihin.

Parasta olisi, jos pääsisi opettelemaan letkutuksen jonkun kokeneen seurassa.

Lähde: http://www.kaiuksen.com/ruokinta.htm